NOVAMIT OY:N TOIMINTA-AJATUS

Toimintaa ohjaavat arvot

Novamit Oy:n ohjaavia arvoja ovat toiminnan läpinäkyvyys, lapsen ja perheen arvostus, aito välittäminen, turvallisuus ja luotettavuus, sekä yhteisöllisyys ja jatkuvuus.

Nuorisokotiemme toiminnan viitekehyksenä on kiintymyssuhdeteoria, pohjana erityisesti DDP-menetelmä. Arjessa tämä tarkoittaa sitä, että kasvatusta toteutetaan ensisijaisesti vuorovaikutussuhteen kautta, jokaisesta lapsesta on löydettävissä rakastettava puoli. Nuoren oireillessa pohditaan aina syytä käyttäytymisen takana.

Luottamus, avoimuus ja arvostus ovat jokaisen lapsen kohdalla sijoituksen lähtökohdat. Toiminta lähtee arjen taitojen opettelusta ja sijoitukseen johtaneiden syiden käsittelystä. Tavoitteena on kasvattaa lapsesta omaa elämäänsä hallitseva aikuinen, sekä samalla vahvistaa nuoren ja perheen tai sukulaisten vuorovaikutusta. Nuorisokoti pyrkii sijoituspaikkana täydentämään vanhemmuutta, tukemaan koko perhettä ja siten lisäämään vanhempien voimavaroja tukea lapsensa kasvua ja kehitystä.

Asiakaslupauksemme on, että kaikki yrityksen kanssa tekemisissä olleet kokevat olevansa arvokkaita, ainutlaatuisia, tärkeitä ja että he kokevat tulleensa kuulluksi. Tavoitteena kohtaamisissa on kokemus erityisyydestä, ainutlaatuisuudesta ja merkityksellisyydestä. Kunnioittavan kohtaamisen ja vuorovaikutuksen tavoitteena on kokemus tasavertaisuudesta ja osallisuudesta.

Nuorisokodit

Novamit Oy:n nuorisokodit tarjoavat turvallisen, kodinomaisen ympäristön lapselle tai nuorelle, joka tarvitsee apua ja tukea elämänsä eri osa-alueilla. Meillä nuori saa hyväksyntää ja aikuisten huolenpitoa. Työskentelyn tavoitteena on, että hallitussa, turvallisessa ympäristössä lapsesta kasvaa omaa elämäänsä hallitseva tasapainoinen aikuinen.

Nuorella on myös mahdollisuus saada ostopalveluina psykiatrista arviointia ja konsultaatiota, tai tarvittavia psykologisia tutkimuksia.

Jokaisen lapsen ja nuoren kanssa laaditaan henkilökohtainen, säännöllisesti tarkistettava hoito- ja kasvatussuunnitelma. Tämän suunnitelman perusteella mietitään tavoitteet nuoren kuntoutumisen tukemiseksi.

Nuorisokodissa opitaan arkielämän kautta

Kaikki nuorisokodin asukkaat ja työntekijät ovat osa yhteisöä. Strukturoitu toimintaympäristö tasapainottaa, tuo turvallisuuden tuntua ja tukee elämänhallintaa. Kiintymyssuhdeteoria kulkee arjessa toiminnan taustalla.

Nuorisokodissa jokaisella nuorella on yksi tai kaksi omaohjaajaa, joiden valintaan hän saa itse vaikuttaa. Omaohjaajat auttavat nuorta kotiutumaan, tekevät kartoituksen nuoren nykytilasta ja hoitosuunnitelmasta, sekä ylläpitävät tarvittavia yhteyksiä viranomaistahoihin ja nuoren perheeseen. Henkilökohtainen, rinnalla kulkeva tuki pyrkii sitouttamaan lasta ja nuorta nuorisokotiin. Tavoitteena on, että lapsi ja nuori kokee, että hänestä välitetään ja häntä kuunnellaan. Toimiva kasvatus perustuu vuorovaikutukseen ja aitoon välittämiseen.

Nuorisokoti ei korvaa vaan täydentää vanhemmuutta

Nuorisokodin tärkein tehtävä on tukea nuorta ja perhettä haastavassa elämäntilanteessa, tarjota työkaluja ja löytää voimavaroja lapsen kasvun ja kehityksen tukemiseen. Nuorisokodin työskentely pyrkii täydentämään vanhemmuutta, ei poistamaan tai korvaamaan sitä. Tavoitteena on vahvistaa vuorovaikutusta lapsen ja hänen perheensä välillä, jotta voidaan mahdollisuuksien mukaan järjestää nuorelle turvallinen kotiutuminen.

Sijoitetun lapsen perheen kanssa tehdään aina perhetyötä. Vanhempia ja läheisiä tavataan sekä yhdessä nuoren kanssa, että erikseen. Omaohjaajat pitävät perheeseen yhteyttä säännöllisesti ja pitävät vanhemmat ajan tasalla lapsen asioista.

Tutustu tarkemmin nuorisokoteihimme

Jämsän Nuorisokoti

Nuorisokoti Metsäkonttori